SIX älykkään valmistuksen tiekarttatyössä on loppukevään ja alkusyksyn aikana edetty pk-sektorin yritysten haastatteluin ja työpajoin. Haastatteluista kerättyjen kärkiajatusten avulla kohdennettiin työpajatyöskentelyä ja kuudesta teemasta otettiin käsittelyyn kolme keskeisintä eli: uusi työ, vahva toimitusverkosto, sekä uudet valmistusteknologiat ja paradigmat.
Kappaleiden (tai esineiden) valmistus sinällään on laaja ja monisäikeinen kenttä, eikä siinä ole löydettävissä samantyyppistä yhtä yhdistävää terävää kärkeä, kuten liikkuvissa työkoneissa, joissa työkoneet itsessään sekä esimerkiksi näiden sähköistyminen luovat yhteiselle kehitystyölle selkeän kohdistuspisteen.
Mitkä tekijät sitten yhdistävät monipuolista (kappale)valmistuksen kenttää pienempien yritysten näkökulmasta. Otsikkona ”uusi työ” sisältää kaikkia aloja ja yrityksiä tällä hetkellä puhuttavan pulan osaajista.
Tämä vaje on laajalti koskettava, sillä pienenevät suomalaiset ikäluokat jakavat tätä haastetta ihan kaikille, ehkä lähivuosien vanhustenhuollon asiakaspuolta lukuun ottamatta.
Työn uudelleen muotoilu on mahdollista ja välttämätöntäkin, jos haluamme työntekijäkohtaisen tuottavuuden kasvavan reippaahkosti. Tilanteessa, jossa työmarkkinoilta poistuu muutamien seuraavien vuosien aikana pelkästään Pirkanmaan alueen metalliteollisuudessa satoja ihmisiä enemmän kuin edes aloituspaikkoja täytetään vastaavissa koulutushaaroissa, on suurten muutosten ajurit. Tähän voidaan toki lisätä vielä huikeasti kallistunut energia, joka muuttaa potentiaalisesti työnteon ajoitusta ja energiankäyttöä. Lisäksi kasvaneet materiaalikustannukset pakottavat entistä parempaan saantoon.
Toisena esiin nousseena aiheena vahva toimitusverkosto on sekin purettavissa useampiin muutosajureihin. Data, tuo huomispäivän öljyksikin kutsuttu, on enenevässä määrin ohjaamassa verkoston toimintaa ja mahdollistamassa uutta arvoa valmistettaviin tuotteisiin. Ja jotta tämä kaikki olisi mahdollista, on datan jalostamiseen uhrattava paljon voimia.
Kukaan tuskin väittää, etteikö dataa syntyisi jo nyt yli oman tarpeen, jakajista ja jalostajista taitaa olla enemmän puutetta. Keskustelussa korostui luottamuksen tärkeys. Ilman luottamusta digitaalinen data ei luista yhtään sen vilkkaammin yritysten välillä kuin se ruutuvihon kulmaan piirretty data. Saattaa olla jopa päinvastoin, varsinkin jos datan jalostajan hartiat ovat isommat kuin sen tuottajan. Tarvitsemme siis älykästä verkostomaista datan hallintaa, jalostamista ja reilua arvonjakoa.
Kokonaan toisenlaisiin kysymyksiin pitääkin sitten lähteä vastaamaan, kun puhutaan verkoston resilienssistä. Valmistus tapahtuu aina jonkinasteisessa verkostossa ja näin varsin moni yritys on pohtinut viime aikoina mitä hyötyjä voidaan saavuttaa verkoston toimijoiden maantieteellisellä läheisyydellä. Läheisyyden hyödyt paketoituvat usein joustavuuteen ja resurssien ketterään jakoon, mutta ne auttavat monin tavoin myös tiivistä yhteistyötä edellyttävässä, globaalisti puhuttavassa hiilijalanjäljen pienentämisessä.
Verkoston kehittämisessäkin pätee vanha viisaus: organisaatiot eivät tee yhteistyötä vaan ihmiset. Fyysinen läheisyys saattaa siten auttaa digitaalisenkin läheisyyden saavuttamista, esimerkiksi tiedon virtausta valmistuksesta suunnitteluun. Mitä lähempänä suunnittelija on itse fyysistä valmistusta, sitä suurempi mahdollisuus hänellä on saada takaisinkytkentä omiin suunnitelmiinsa suoraan valmistajan näkökulmasta. Aina palaute ei ole suitsuttavaa, mutta jokaisella kerralla siitä voi kuitenkin oppia ja oppimisessa sinällään on myös suuri arvo.
Uudet valmistusteknologiavisiot eivät pienempien yritysten maailmassa ole ehkä niin lennokkaita kuin isompien vastaavissa. Suoraan prosessiteollisuudesta ei voida lainata kaikkia käytänteitä, vaikka robotti tulevaisuudessa ikävimmät hommat tuotannossa hoitaisikin. Koska automaatiolla on tulevaisuudessakin omat rajoitteensa, on paikan päällä tehtävät työ ja käynnissä pito pidettävä tulevaisuuskuvassa tiiviisti mukana.
Pienin askelin, jalat sopivasti maassa siis edetään, mikä pienempien toiminnassa usein ominaista onkin. Toisinaan on otettava suurempia edistysaskelia suuremmalla riskillä ja näiden tärkeys tiedostetaan. Yhdessä tekemisellä ja käytännön kokemuksia vaihtamalla voidaan loikata ikävimpien sudenkuoppien yli ja pienentää samalla riskiä.
Tiekartta on työkalu tiiviissä yhteistyössä tapahtuvaan tulevaisuuden suunnitteluun. Voiko tulevaisuutta sitten suunnitella? No voi ja tiekartta auttaa jäsentämään niitä systemaattisesti otettavia askeleita, jatkumoja joiden avulla päästään haluttuun lopputulokseen. Se on väline, jolla parhaimmillaan voidaan yhdistää yritysten, koulutustoimijoiden, tutkimuslaitosten ja rahoittajien intressit kokonaisuudeksi, jossa kaikki voittavat.
Hyvänä ohjenuorana tiekarttaa piirrettäessä ja toteutettaessa voisi olla yhden Pirkanmaalaisen perheyrityksen tunnetuksi tekemä slogan: "Usko tulevaisuuteen, mutta älä unohda vaikuttaa siihen."
Jussi Viljanen
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalveluiden yritysyhteyspäällikkö
