top of page
Recent
Search


Suomen kestävän raskaan tieliikenteen tiekartta 2035 - valmiina matkalle kohti kestävää ja kilpailukykyistä tulevaisuutta
Raskas tieliikenne on elintärkeä osa Suomen logistiikkaketjua – ja samalla yksi suurimmista liikenteen päästölähteistä. Nyt julkaistu Kestävän raskaan tieliikenteen tiekartta 2035 osoittaa yhteisen suunnan kohti ilmastoystävällisempää ja kilpailukykyisempää tulevaisuutta.
Jun 12


Raskaan liikenteen sähköistäminen ottaa jättiharppauksen – VTT:n johtama hanke luo Eurooppaan latausasemia sähkörekoille
VTT:n johtama kansainvälinen hanke pyrkii mullistamaan raskaan liikenteen sähköistämisen Euroopassa. Hankkeen tavoitteena on rakentaa kattava sähkörekkojen latausverkosto vuoteen 2030 mennessä.
Jun 11


TKIO-infrastruktuurit näkyville ja tehokäyttöön liikkuvien työkoneiden toimialalla
Suomessa on olemassa valtava määrä erilaisia tutkimus- ja koulutusinfrastruktuureja, mutta potentiaalisilla infrojen hyödyntäjillä on hankaluuksia löytää niiden pariin. Kaikkia infroja ei ole koottu samaan tietolähteeseen, joten tietoa eri infroista voi olla haastava löytää.
Jun 10


Tekoälyn todellisuus – MPD2025 avasi näkymiä valmistavan teollisuuden nykyhetkeen ja tulevaisuuteen
Tampere-talossa järjestetty Manufacturing Performance Days 2025 kokosi jälleen yhteen valmistavan teollisuuden huippuosaajat, päättäjät ja tutkijat keskustelemaan alan tulevaisuudesta. Tämän vuoden teema, "Manufacturing in the Age of AI", toi tekoälyn vaikutukset tuotantoon, liiketoimintamalleihin ja työn luonteeseen esille jokaisessa puheenvuorossa ja keskustelussa.
Jun 10


Tervetuloa Älykäs valmistus 2035 - tiekartan teema-alueiden julkaisutilaisuuteen!
Tilaisuudessa pääset tutustumaan tarkemmin älykkään valmistuksen tiekartan teema-alueisiin ja niihin tehtyihin päivityksiin 9.huhtikuuta pidetyn valmistavan teollisuuden yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteisen työpajan pohjalta.
Jun 5
bottom of page